Pohdiskelua

Koirat voidaan laittaa järjestykseen kokeissa saavutettujen pisteiden tai pistekeskiarvojen perusteella, mutta on aina muistettava, että kyse ei ole alueellisesti vaihtelevien olosuhteiden vuoksi todellisesta paremmuusjärjestyksestä:
Eikä kyse ole varsinkaan paremmuusjärjestyksestä jalostuskoirana, joka on paljon vaikeammin määriteltävä asia, ja jota on melkein mahdotonta paritusyhdistelmää kokeilematta tietää.
Järjestys pätee lisäksi vain suhteessa niihin koiriin, jotka ovat mukana tarkastelussa.

Koska 95 prosentilta tämän ikäluokan suomalaisbeagleja puuttuu riittävä määrä koekäyntejä, voi vain arvailla, minkälainen tarkastelusta olisi tullut, mikäli koeaktiivisuus olisi beaglein omistajakunnassa nykyistä suurempi.
 
Kun koirille lasketaan tämän tarkastelun tapaan keskiarvoja eri ominaisuuksista ja listataan koirat järjestykseen kunkin ominaisuuden osalta, saattaa mieleen juolahtaa mahdollisuus laskea koirien sijoituksista niiden järjestys kaikkien ominaisuuksien osalta yhteensä ja siten saada koirat lopulliseen paremmuusjärjestykseen. Niin ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä silloin menetettäisiin viimeinenkin mahdollisuus ymmärtää alueellisten erojen merkitys ja oltaisiin palattu ns. lähtöruutuun – tapaan, jossa koetuloksia katsellaan pelkkinä numeroina välittämättä siitä, mitä numeroiden takana voi olla.

Sijoittumisindeksi tasoittaa alueellisia eroja ja se olisi periaatteessa mahdollista rakentaa osaksi tietokantaa niin, että indeksit päivittyisivät sitä mukaa kun koirille tulee uusia koekäyntejä sijoittumisineen.

Koetulosten totuttua syvällisempi analysointi johtaa väistämättä siihen johtopäätökseen, että koirien ja kasvattajien palkitsemiseen olisi syytä kehittää sääntöjä, jotka nykyistä paremmin ottaisivat huomioon alueellisen eriarvoisuuden. Nykyisillä palkitsemissäännöillä on etelän lohkon piirien lisäksi muutaman muunkin kennelpiirin alueella asuvan ja kilpailevan koiran mahdotonta pärjätä parempien alueiden koiria vastaan esimerkiksi Paras ajuri -kiertopalkinnosta kilpailtaessa. Alueellinen eriarvoisuus vaikuttaa myös valioitumismahdollisuuksiin ja sitä kautta myös kasvattajien palkitsemisiin.

Alueellista eriarvoisuuttakin tärkeämpi seikka on kuitenkin se, että koetulosten liian suoraviivainen tulkinta johtaa helposti vääriin jalostusvalintoihin. Se tekee jalostuksellisen edistymisen epätodennäköiseksi ja ehkä se on syynä, ettei beaglella näytä tapahtuneen metsästysominaisuuksien suhteen edistymistä ainakaan niin, että se olisi jollakin mittarilla todettavissa.

On jopa mahdollista, että kun koedataa on hyvin pienestä joukosta koiria ja kun data sisältää lisäksi paljon ympäristötekijöistä johtuvaa virhettä, kääntyy koedatan käyttö jalostusvalintojen apuvälineenä itseään vastaan ja rupeaa vaikuttamaan negatiivisella tavalla koirapopulaatioon. Onneksi näyttää olevan niin, että koirien metsästysominaisuudet ovat paitsi paljolti opittuja, myös heikosti periytyviä, joten nopeasti näkyvää vahinkoa ei väärilläkään valinnoilla pystytä todennäköisesti tekemään.

Koska useat kasvattajat painottavat jalostusvalinnoissaan sukutaulujen vasenta päätä, jäävät keskinkertaiset koirat usein jalostuskäytön ulkopuolelle. Tästä syystä ns. urosten liikakäyttökään ei ole osoittautunut tuhoisaksi suomalaiselle beaglepopulaatiolle. Kun jalostukseen paljon käytetyn huippu-uroksen jälkeläiset eivät täytäkään niille asetettuja – usein ylimitoitettuja – toiveita, niillä teetetään vain vähän pentuja, jolloin matadoriuroksen sukulinja katkeaa ennen kuin on kunnolla alkanutkaan.

Näiden nyt julkaistujen blogikirjoitusten data vanhenee syksyllä heti, kun joku nyt tarkasteltujen koirien joukosta käy kauden ensimmäisessä kokeessaan. Yksi koe ei vielä vaikuta kokonaisuuteen ratkaisevasti, mutta viimeistään kauden loputtua on koko data päivitettävä ja on mahdollista, että päivittäminen johtaa uusiin johtopäätöksiin ja muuttuneisiin tulkintoihin.