Beagle-info

Beaglen rotumääritelmä                    
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Jalostuksen tavoiteohjelma

Beaglen historia ja populaatio Suomessa

Beagle on oletettavasti jalostettu omaa kokoaan suuremmasta englanninkettukoirasta metsästämään lähinnä jänistä jalan liikkuvan metsästäjän kanssa. Beaglea käytetään edelleen myös ajuemetsästykseen. Beagle on touhukas, innokas pieni koira, täynnä tarmoa ja intoa, aina valmis kaikenlaiseen toimintaan, johon se vain pääsee mukaan. Kaikki rodun yksityiskohdat antavat vaikutelman toiminnallisuudesta. Beagleajue täydessä vauhdissa on hieno näky, kun koirat ovat keskittyneenä metsästykseen päät alhaalla ja hännät tarmokkaasti pystyssä.

1500-luvulla Henrik VIII:n ja Elisabet I:n aikoina esiintyi myös karkeakarvaisia beagleja, jotkut niistä olivat niin pieniä, että niitä pystyi kantamaan metsästystakin taskussa. Koko on kasvanut vuosien varrella, mutta yhä edelleen joskus syntyy pienikokoisia ”taskubeaglena” tunnettuja yksilöitä.

Beaglen historian Suomessa katsotaan alkaneen vuonna 1956, kun Tor Schauman toi Venezuelasta Rumbo-kennelistä käyttökoiralinjaiset uroksen ja kaksi narttua, jotka olivat äiti ja tytär. Näiden seuraavana vuonna syntyneet viisi narttupentua, ns. Turres-tytöt ovat Suomen beaglekannan kantaäidit. Suomen beaglekanta sai alkunsa Pohjanmaan rannikolla, josta rotu vähitellen levisi muualle Suomeen. Rekisteröintimäärien kasvu oli nopeaa, ja huippuvuonna 1976 rekisteröitiin lähes 1600 pentua. Tämän jälkeen rekisteröinnit ovat hiljalleen laskeneet, ja nykyinen rekisteröintimäärä on noin 500 koiraa vuodessa. Beagle on selvästi jakautunut käyttö- ja näyttelylinjaan useimmissa maissa. Pohjoismaista Suomessa jako on hyvin selvä, Ruotsissa ja Norjassa hieman häilyvämpi. Rodun kotimaassa Englannissa raja linjojen välillä on hyvin jyrkkä. SBJ:n viimeisimmän (2017) beagletutkimuksen mukaan 83 % suomalaisbeagleista on metsästyskäytössä.

Suomen Beaglejärjestö perustettiin vuonna 1961 Pietarsaaressa. Järjestöstä voit lukea enemmän järjestö-sivulta.

Ulkomuoto

Beaglen rotumääritelmä kuvaa rotua yleisvaikutelmalla ”vankka, tiivisrakenteinen ajokoira, jalon voimakas mutta ei karkea”. Mittasuhteiltaan beagle on varsin neliömäinen, hieman korkeuttaan pidempi. Tassut ovat vahvat ja tiiviit. 

Häntä on ylös kiinnittynyt ja terhakasti pystyssä. Tummat, suurehkot silmät ja poskenmyötäisesti roikkuvat luppakorvat luovat beaglelle lempeän ilmeen. Beaglen karvapeite on lyhyt, tiheä ja hyvin säänkestävä.  Värityksestä tavallisin on kolmivärinen musta-ruskea-valkoinen. Valkoisen värin määrä voi vaihdella paljon. Hännän kärki on valkoinen. Toinen yleisimmistä väreistä on kaksivärinen valko-ruskea. Beaglen ihannekorkeus on 33-40 cm, normaalipaino noin 10-18 kg.

Luonne

Rotumääritelmä kuvaa beaglen luonnetta näin: ” Iloinen ajava koira, jonka pääasiallinen tehtävä on jäniksen ajaminen hajujälkeä seuraamalla. Rohkea ja hyvin aktiivinen, sisukas ja määrätietoinen. Valpas, älykäs, tasapainoinen ja ystävällinen. Ei vihainen eikä arka.”

Beagle onkin luonteeltaan lempeä ja ystävällinen. Toisaalta siitä löytyy jääräpäisyyttä ja periksiantamattomuutta. Moni beaglenomistaja voi varmasti yhtyä näkemykseen, jonka mukaan beaglella on ikään kuin kaksi persoonaa: Se on toisaalta leppoisa ja mukavuudenhaluinen kotikoira, mutta myös itsenäinen, sitkeä ja väsymätön metsästyskoira. Beagle onkin mainio koko perheen koira, josta on iloa niin metsällä kuin kotosalla. Beagle pitää kotiväkensä liikkeessä, sillä se tarvitsee runsaasti liikuntaa myös metsästyskauden ulkopuolella.

Beagle ei ole erityisen miellyttämishaluinen rotu, mutta ruokahalu on useimmiten erinomainen. Sen avulla beagle on koulutettavissa monenlaisiin temppuihin ja harrasteisiin omistajan niin halutessa. Esimerkiksi agilitykentillä näkee beagleja silloin tällöin, onpa rodussa jopa muutama agilityvalio. Tottelevaisuuskokeessa ja rallytokossa kilpailee joitakin beagleja. Nämä lajit sopivat hyvin myös metsästyskoirille oheisharrastuksiksi ja parantavat koiran ja omistajan välistä suhdetta.