Tälle sivulle on koottu sellaisia beagleen liittyviä terveystietoja, joilla on merkitystä varsinkin jalostusvalintoja tehtäessä. Sivun artikkeleiden sisältöjä voidaan tarvittaessa päivittää ja artikkeleita lisätään uusien tutkimustulosten myötä.

Lafora ja MLS

Suomen Beaglejärjestön jalostusjaosto suosittelee koirien geenitestaamista Lafora- ja MLS-tautien osalta ennen paritusyhdistelmien toteuttamista.
Testaaminen ei ole tarpeen silloin, jos koiran Lafora- ja MLS-statukset tiedetään sukulaisten statusten perusteella.

Jos kumpikaan vanhemmista ei kanna Lafora- tai MLS-geenivirhettä, ei sairaita eikä edes sairauden kantajia voi syntyä.
Lafora- ja MLS-geenivirhettä kantamaton koira voidaan huoletta parittaa Lafora- tai MLS-kantajalla ilman riskiä sairaista pennuista.
Näissä tapauksissa jokaisella pennulla on 50 %:n mahdollisuus olla joko geenivirheestä vapaa tai Laforan tai MLS:n kantaja.

Sairaan tai sairastuvan koiran molempien vanhempien on siis oltava joko kantajia tai sairaita.

Geenitestitulokset on ilmaistu seuraavasti:

N/N kertoo, ettei koira kanna MLS- eikä Lafora-geenivirhettä perimässään.
N/MLS tai N/Laf kertoo, että koira itse on terve, mutta silti kyseisen taudin kantaja.
MLS/MLS tai Laf/Laf kertoo, että koira on sairastunut MLS- tai Lafora-sairauteen.
N/N* kertoo, että koira on vanhempiensa statuksen kautta saanut tuloksen N/N. Sen molemmat vanhemmat on joko testattu tuloksella N/N, tai  vanhemmat ovat vanhempiensa perusteella N/N*.
N/MLS# kertoo että koira on jälkeläisensä tai vanhempansa testitulosten perusteella vähintään kantaja.

Jos kumpikaan vanhemmista ei kanna MLS- tai Lafora-geenivirhettä, ei kyseisistä sairauksista kärsiviä eikä edes kantajia voi syntyä.
MLS- ja Lafora tiedon huomioon ottaminen paritusyhdistelmissä mahdollistaa tautien karsimisen rodusta.

Ilmoita koirasi testitulos titi.rolin@beaglejarjesto.fi ja mainitse että annat luvan tuloksen julkaisemiselle Suomen MLS-ja Laforalistalla.

Käyttämällä Tietokannan virtuaaliparitukseen tarkoitettua työkalua, saat virtuaalipentueelle epilepsiariskiä kuvaavan numeron. Numeron vieressä lukee 'epi-info' josta löytyy  selitys numerolle.

Ole yhteydessä jalostusjaostoon, jos tarvitset neuvoa.

Geenitestejä voi tilata ainakin seuraavilta laboratorioilta:

MyDogDna-testi on listalla olevista laboratorioista se jonka testivalikoima on laajin, sisältäen mm MLS, Lafora, Factor VII ja kondrodystrofia.

Genomia: Valikoimassa mm. MLS ja Lafora. Tilaus tehdään Genomian sivuilla www.genomia.cz/en/breed/beagle/

SBJ:n jäsenet saavat alennusta sekä MyDogDna- että Genomian geenitesteistä. Katso ohjeet jäsenedun käyttöön jäsensivuilta.

Laboklin myöntää alennusta Suomen Kennelliiton jäsenille.

Huom. Beagle ei kuulu rotuihin, joiden dna-tuloksia rekisteröidään Kennelliiton jalostustietojärjestelmään.

Poskisolunäyte:
Koiran suun tulee olla mahdollisimman puhdas näytettä otettaessa. Jokaisesta tutkittavasta koirasta otetaan näyte kahdella poskisoluharjalla seuraavan ohjeen mukaan.
1. Tarkista koiran TM-numero.
2. Avaa näytteenottopakkaus poskisoluharjan varren puoleisesta päästä. Aseta poskisoluharjan harjaosa koiran ikenen ja posken väliin ja harjaa posken sisäosaa posken koko pituudelta noin 15 sekunnin ajan.
3. Anna harjan ilmakuivua vähintään 15 minuutin ajan. Kosteana pakatut näytteet saattavat pilaantua.
4. Laita harja takaisin alkuperäiseen pakkaukseensa ja sulje pakkaus teipillä.
5. Merkitse koiran nimi ja TM-numero tai rekisterinumero pakkauksen päälle.
6. Lähetä näytteet laboratorioon normaalissa postissa. Näytteet säilyvät tarpeen vaatiessa muutamia päiviä jääkaapissa.