
Pohjoismaiden Mestari 2011 Astalan Gitta om. Sari
ja Jari Liukkonen, kasvattaja Vesa Meriläinen
25.-26.11.2011 käytiin Suomi – Ruotsi – Norja maaottelu, jonka järjestelyistä vastasi Vestoppland Harehundklubb ja Beagleringen Norge. Keskuspaikaksi oli valittu Osbakken Pensjonat, paikallisen jäniskoirakerhon omistama talo lähellä Gjovikin kylää. Suomen joukkueeseen kuuluivat Isoahon Mimu om. Jorma Moilanen ja Sanna Kemppainen, Kuopusmaa Romu om. Markku Paasisalo, Astalan Gitta om. Sari ja Jari Liukkonen ja Toivo Kangas joukkueenjohtajana.
Astalan Gitta voitti Pohjoismaiden mestaruuden molempien päivien hienoilla ykköstuloksilla, vieläpä tasan samoilla loppupisteillä. Kellontarkkaa työtä Gitalta, Norjan käyttövalion arvoon oikeuttavia tuloksia molemmat.
Isoahon Mimu ajoi ensimmäisenä päivänä myös Norjan käyttövalion arvoon oikeuttavan ykköstuloksen ja sijoittui loppupisteissä neljänneksi. Tasaista tuloskuntoa osoittava Kuopusmaa Romu jäi toisena päivänä harmittavasti 11 minuuttia vaille ykköstulosta jäniksen mennessä liikennöidylle tielle. Loppusijoituksena kuitenkin hienosti 3. sija.
Suomi voitti ylivoimaisesti joukkuekisan, Norja sijoittui toiseksi ja viime vuoden voittaja Ruotsi kolmanneksi.

NM 2011 osanottajat voittoisan joukkueen seurassa.
Tulokset:
1. Astalan
Gitta (S) 1ha+1ha 318 p.
2. Trixi (N) 1ha+2ha 299 p.
3. Kuopusmaa Romu (S) 0ha+2ha 222 p.
4. Isoahon Mimu (S) 1ha+0ha 208 p.
5. Yxnavikens Tuva (R) 1ha+0ha 185 p.
6.
Carnelian´s Cita Vera (N) 1ha+0ha 180 p.
7. Pelltorparns Billy (R) 0ha+1ha 167 p.
8. Taiko (N) 0ha+2ha
162 p.
9. Vintervägens Jänta (R) 0ha+3ha 112 p.
Täydelliset tulokset täältä.