Pennun ostaminen

Aiheet jotka eivät sovi muiden katekorioiden alle.

Valvojat: Titi Rolin, ansa

Vastaa Viestiin
Piikeli1000
Viestit: 4
Liittynyt: Su 16.09.2007 18:00

Pennun ostaminen

Viesti Kirjoittaja Piikeli1000 »

Voi olla, että kysymykseni sattuu arkaan paikkaan tai sitten ei..
Itselläni edessä uuden pennun hankinta, kun edellinen 9,5 v. kaveri joutui lähtemään vähän yllättäen paremmille ajomaille. Niin kysymykseni liittyy pennun hankintaan ja siihen liittyviin "velvollisuuksiin". Onko niin, että yleensä vai peräti aina kasvattaja edellyttää myydessään pennun, että ko. koiraa käytetään näyttelyissä ja ajokokeissa? Eli onko mahdollista saada ostaa pentua "vain" metsästyskäyttöön, johon se ensisijaisesti kuuluu? Ymmärrän erittäin hyvin kasvattajan lähtökohdat ja sen, että omat kasvatit ovat näyttelyissä/kokeissa pärjätessään plussaa jatkolle. Itse en kuitenkaan näyttelyissä ja kokeissa käymisestä erikoisemmin kiinnostunut, mutta hyvästä pennusta kyllä. Edellisen pennun sain niin, enkä sitä koskaan käyttänyt muuta kuin metsällä ja uskon sen olleen onnellinen niin.
Joo totta siis on, että pentuja saa vähemmän tunnetuilta kasvattajilta, mutta onko kohteliasta edes kysyä sitä vain metsäkäyttöön? Varmaan pointtini kävi selväksi ja vastauksia odotan..toki pentujakin saa tarjota, jos kolahti kohdalle :wink:
Henkka mies man
Viestit: 401
Liittynyt: Ti 27.09.2005 7:18
Paikkakunta: Laukaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Henkka mies man »

Itse hankin koiran metsästyskäyttöön. Kuitenkin oppiessa tuntemaan ihmisiä ja koiria niin kiinnostus heräsi myös kokeisiin ja näyttelyihin. Varsinkin tällä foorumilla kävijöistä ehkä 90% on kokeissa ja näyttelyissä kävijöitä. Metsästäjät eivät foorumille helposti vaivaudu. Siksi itsekkin kirjoittelen metsästyspainotteisesti, jotta alkuperäinen käyttötarkoitus pysyisi esillä. Beagle on metsästyskoira jolla voi harrastaa näyttelyitä, agilityä, MEJÄä, ajokokeita, sprinttijuoksua ja vaikka mitä. Kokeissa käydään jotta koirien taidot olisi mitattu tietyn tavan mukaan ja sen perusteella jalostetaan. Kokeissa voi myös käydä kilpailumielessä, jos omistaa ison palkintokaapin ja koira toimii siihen kaavaan nähden hyvin. Moni arvostaa koirassa erilaisia ominaisuuksia ja hakee sen tyyppistä koiraa, mihin sitä käyttää.

Tuossa vuodenvaihteen jälkeen olisi tiedossa metsästyskäyttöön pentuja. Laita YV:tä jos kiinnostaa.
-Jos ei metsästykseen jalostetulla koiralla metsästä, niin mitä sillä sitten pitäisi tehdä?-
Vastaa Viestiin