Minkä ikäisenä ammuttu eka?

Aiheet jotka eivät sovi muiden katekorioiden alle.

Valvojat: Titi Rolin, ansa

KeijoN
Viestit: 770
Liittynyt: Ti 04.10.2005 11:57
Paikkakunta: Laukaa

Viesti Kirjoittaja KeijoN »

Toistakymmentä vuotta sitten möin narttukoiran (K&MVA Arskan emän)eräälle innokkaalle metsämiehelle, joka myös muutenkin piti koirasta hyvää huolta. Minulla oli silloin kolme koiraa, jotenka työkiireitten takia en joutanut kaikkia kouluttamaan, jotenka katsoin parhaammaksi luopua yhdestä. Miksi juuri tästä koirasta luovuin, oli syy se, että se ei antanut omistajalle metsässä kiinni, eikä se osannut ajaa tiellä.
Tämä narttu ajoi täysin ilmasta, ja jos vaan jänis tuli tielle, ei se edes yrittänyt hakea jälkeä tieltä, vaan haki tien molemmin puolin metsästä.
Siinä meni toista vuotta aikaa, kun kaveri soitti, ja kehui koiraa - mulla on ollut ainakin kymmenen piikeliä, mutta ei mulla vielä tämmosta "jäniksentappokonetta" ole ollut. Siinä sitten varovasti kyselin, että mites kiinni saaminen metässä onnistuu ja kuinka tiellä ajo sujuu, johon kaveri uskottavasti kehasi, ettei niissäkään ole ongelmia.
Jos jänis tuli tielle, sanoi hän ottaneensa koiran aina kiinni, (jos sai) ja talutteli siinä sitten jälkeä pitkin niin kauan kun koira pisti "turpansa" maahan, jotenka näin tiellä ajo oli kuulema ryhtynyt sujumaan.
Eikä siinä mennyt kuin noi viikko aikaa kun kaveri taas soitti, ja oli vähän alakuloisena, kertoi koiran menneen jäniksen perässä sulaan ja hukkuneen.
(Taisi mennä taasen ohi aiheén - mutta menköön.)
mustikka
Viestit: 9
Liittynyt: To 09.02.2006 20:39
Paikkakunta: kihniö

Ajosta!

Viesti Kirjoittaja mustikka »

Niin ei ne aina nuorempana ajele. Itselläni ensimmäinen beagle-uros alkoi vasta 6 vuotiaana ajamaan kunnolla jänistä kun hankimme toisen koiran sille kaveriksi. Ilmeisesti pelästyi ja luuli että vellisopimus on katkolla! Kyllä moni tuttava (ajokoiramies) oli sitä mieltä että monttuun vaan kun ei mitään hommista tule, mutta kyllä oli naamat näkemisen arvoisia kun vanhalla iällä alkoi homma sujumaan. :P Kiire ei ole, koirahan on perheen jäsen! Nykyinen narttu ajoi kyllä ennen 1 vuoden ikää mutta kaato meni 1,5 iän luokille. Nyt sen pentu ajaa kyllä (ainakin emän mukana) ikää 6kk mutta en jänkkyä ole vielä sille saanut!
gilera
Viestit: 2
Liittynyt: La 25.11.2006 23:14

Viesti Kirjoittaja gilera »

4kk 10pv, yhdeksän haukkuääntä. Ammuttiin jänis, mutta koira ei ollut loppuun asti perässä, vaan tuli takaisin lähtöjälkiä. (haukkumatta :D )
Juha
Viestit: 354
Liittynyt: Ti 11.10.2005 8:46
Paikkakunta: Järvenpää

Viesti Kirjoittaja Juha »

Tänään se sitten tapahtui. Cora 7,5 kk ja ensimmäinen kaato 10 minuutin hyvään ajoon. Ei välittänyt juuri ollenkaan saaliista eikä syönyt herkkupaloja. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Ensimmäinen kaato olisi tullut jo paljon aikaisemmin, mutta miehet ovat olleet ruosteessa.

En tiedä johtuiko kaadosta vai mistä, mutta iltapäivällä kaadon jälkeen Cora ajoi parhaan ajonsa tähän mennessä. Hieman yli tunnin vei jänistä ilman suurempia hukkia. Passimiehiltä yksi ohilaukaus ajosta, mutta koira pysyi jäljellä. Olisi saattanut ajaa pidempäänkin, mutta otin hukalta kiinni vieraalta maalta. Jätin myös juuri ennen hukkaa ampumatta melko varman paikan.

Virtaa tuntui onneksi jäävän ja jäniksiäkin tuntuu alueellamme riittävän. Kaikin puolin hieno päivä. Kaato, hyvät ajot, upea keli. Voiko sitä enempää toivoa. :D
mitoivan
Viestit: 9
Liittynyt: Su 15.01.2006 13:40
Paikkakunta: kajaani

Viesti Kirjoittaja mitoivan »

viime viikonloppuna koiran vein vanhemmille.. tähän asti on Aino toisen koiran kanssa ajanut, mutta yksin ollessa vienyt metästäjän mehtään ja tullut ite kotio hiirijahtiin tms.

nyt kuitenkin sunnuntaina oli isä saanut ammuttua jäniksen Ainolle. oli säikähtänyt pamahusta iha kauheesti (pelkää pauketta) mut oli kuitenki jotenki isä saanu sen haavakon perään.. oli Aino saanu jäniksen kiinni ja retuuttanu yms. jänistä onnessaan.. nyt ei sit millään pysy pois metästä..

niin, ja ainolla ikää 5v. 3kk..
mutteri
Viestit: 199
Liittynyt: Ma 15.01.2007 10:12
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja mutteri »

Panu pöläytti alle vuoden ikäisenä toissa kesänä ennen kauden alkua,mutta ei sitä ajoksi voinut sanoa.Sitten lokakuun alussa oli loma ja olin viikon koiran kanssa joka päivä"harjoitusleirillä".Alkupäivinä piti kyllä välillä meteliä mutta oikein mitään ei tapahtunut.Sitten lokakuun 5.aamulla se alkoi!Kuulakas syysaamu ja metsä raikui!Tunnin verran kunnon ajoa aika pienellä alueella ja noin klo 9.45 ensimmäinen jänis kaatui Panun ensimmäsestä kunnon ajosta!Saman harjoitusleirin viimeisenä päivänä vielä toinen kaato-olipahan yksi parhaiten onnistuneita lomia,siinä jää kyllä etelän reissut yms.toiseksi!
Linda
Viestit: 20
Liittynyt: Pe 05.01.2007 15:36
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Linda »

Oli pakko kertoa, että pikku Lindamme, joka oli viime lauantaina 5kk ja 4päivää, otti ensimmäisen 10 minuutin ajonsa :D Jänistä ei kuitenkaan ammuttu
Juppeli
Viestit: 10
Liittynyt: Pe 11.08.2006 9:58

Viesti Kirjoittaja Juppeli »

Linda kirjoitti:Oli pakko kertoa, että pikku Lindamme, joka oli viime lauantaina 5kk ja 4päivää, otti ensimmäisen 10 minuutin ajonsa :D Jänistä ei kuitenkaan ammuttu
Ei lienee kovin kannata mainostaa, koska nyt on jäniksen ajattaminen kiellettyä niinku koiran irtipitäminenkin... :lol:
Tämä siitä, että jänikselläkin alkaa olla mahassa niitä pieniä jäniksen poikasia, niinkuin muillakin riistaeläimillä, jos eivät ole jo synnyttäneet...
Vee-Pee
Viestit: 234
Liittynyt: La 08.10.2005 1:02
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Vee-Pee »

Taitaapi kummiski alle puolivuotiasta saada pitää irti, kesälläkin..
Henkka mies man
Viestit: 401
Liittynyt: Ti 27.09.2005 7:18
Paikkakunta: Laukaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Henkka mies man »

Vee-Pee kirjoitti:Taitaapi kummiski alle puolivuotiasta saada pitää irti, kesälläkin..
Laitetaampa korjaus, eli metsästyslaissa luku 8 momentti 51 mainitaan, että 5kk nuorempaa koiraa ei koske kiinnipitovelvollisuus. Joten pidetään ne koirat kiinni kesällä, jos ne ei ole heti kytkettävissä. Silloinhan Beaglea voi pitää irti, mutta ajokoiraa ei... :lol:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1 ... A4styslaki
-Jos ei metsästykseen jalostetulla koiralla metsästä, niin mitä sillä sitten pitäisi tehdä?-
Henkka mies man
Viestit: 401
Liittynyt: Ti 27.09.2005 7:18
Paikkakunta: Laukaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Henkka mies man »

Juppeli kirjoitti:
Linda kirjoitti:Oli pakko kertoa, että pikku Lindamme, joka oli viime lauantaina 5kk ja 4päivää, otti ensimmäisen 10 minuutin ajonsa :D Jänistä ei kuitenkaan ammuttu
Tämä siitä, että jänikselläkin alkaa olla mahassa niitä pieniä jäniksen poikasia, niinkuin muillakin riistaeläimillä, jos eivät ole jo synnyttäneet...
No joo, ensimmäiset poikaset syntyy viimeistään Huhtikuun loppuun mennessä. Ensimmäinen kiima on helmi-maaliskuun vaihde, josta poikaset syntyy n. 50 päivän kuluttua. Silloin ekat poikaset ovat huhtikuun puolenvälin jälkeen. Toinen kiima voi olla jo kahden-kolmen viikon päästä pentumisesta. Ne jotka eivät tulleet kiimaan tai tiineeksi maaliskuussa niin ovat kiimassa toukokuun alussa, jolloin ensimmäiset pentujat imettävät, tai ovat mukana karkeloissa. Hyvinä vuosina siis ensimmäiset pentujat ehtivät jo heti tuohon toukokuun alun kiima aikaan. Yleensä kuitenkin vasta Heinäkuun kiimaan. Eli on hyvin tavallista, että jänis tekee kahdet poikaset vuodessa. Tosin ahkerimmat tekaisee kolme. Aikainen vieroitus emosta lisää poikasten kuolleisuutta selvästi ja kolmet pennut vuodessa tekevä jänis ei loppupelissä kasvata kantaa yhtään enempää kuin kahdesti pentuja tekevä. Tyypillinen pentuekoko on 5-10kpl, josta puolet kuolee syksyyn mennessä. Yksi jänis siis kasvattaa kantaa kesänaikana 10-15kpl. Noista kuolee vielä 2/3 jouluun mennessä. Kanta siis voi vaihdella helposti ja lämmin syksy voi nostaa kantaa 20%. Odotankin ensikaudesta oikein hyvää jäniskautta. Johtuen tuosta "helposta" talvesta, tänä keväänä kiima-aikaan pitäisi olla siis vipinää markkinoilla. Nyt toivotaan kohtuullista myyrävuotta ja normaalia kesää.

Jokainen metsämies näkee syyskuun alussa niitä "nyrkinkokoisia". Ne ovat peräisin heinäkuun alun kiimasta ja syntyneet vasta sorsastuksen aloituspäivän tienoilla. On typerää ampua sellainen oravan kokoinen jänis. No eihän niin tehdäkkään. Jos minulta kysytään niin olisin valmis lykkäämään jänismetsästyksen alkua Lokakuun alkuun juuri tuosta syystä, että jäniskanta olisi mahdollisesti parempi ja metsässä ei niin kuuma koiran ajella. Ajallisesti vähiten kantaan vaikuttavaa olisi ammuskella jusseja marras- joulukuussa. Ja tietysti niitä hyvin ajossa kiertäviä nuoria yksilöitä. Vanhemmathan tyypilliseti tekee isompia lenkkejä ja ovat myös vaikeammin saatavissa hyvien "kikkojensa" ansiosta.

Tulipa tarina.. jospa auttoi jotakin.. :lol: :roll:
-Jos ei metsästykseen jalostetulla koiralla metsästä, niin mitä sillä sitten pitäisi tehdä?-
asippa
Viestit: 60
Liittynyt: Su 30.10.2005 17:05
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja asippa »

Useat metsästyseurat ovat siirtäneet jäniksen varsinaisen metsästyksen alkamisen syyskuun 10. päivään, jolloin alkaa myös metsäksanalintujen metsästys.

Tämäkin vajaa 2 viikkoa kasvatta vähän niitä edellä mainittuja pieniä sutteja.
Tosin jäniksen ajattaminen on sallittua jo elokuun 20. päivästä alkaen.
Vee-Pee
Viestit: 234
Liittynyt: La 08.10.2005 1:02
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Vee-Pee »

Kappas, niin olikin. Mistä lie jääny mieleen tuo 6 kk.
KeijoN
Viestit: 770
Liittynyt: Ti 04.10.2005 11:57
Paikkakunta: Laukaa

Viesti Kirjoittaja KeijoN »

Edellä olevat puhuu ihan järkee.
Meikeläinen on ainakin viimeset kymmenen vuotta puhunut sen puolesta, että jäniksen metsästystä pitäisi myöhästyttää.
Myöhäset pojat ovat todellakin vielä niin pieniä, ettei huononäkönen niitä edes heinikossa näe.
Herkkäsormisemmat taas sen ammuttuaan, niin ei niidenkään pata siitä paljoa täyty.
Sorsanmetsästystäkin jonkin verran seuranneena, olen joutunut joskus nieleskelemään, kun ammutaan täysin keskenkasvusia rääpäleitä.
Sorsastuksen aikasen alotuksen silti jotenkin ymmärtää, kun niitä siinä muuton pelossa ammutaan, mutta jäniksen metsästyksen aloittamisessa ei sitäkään pelkoa ole.
Kyllä minusta esim. viidessä ja puolessa kuukaudessa pitäisi olla ihan tarpeeksi aikaa niiden "verottamiseen".
Vastaa Viestiin