Toivoa nivelsideleikkauksesta toipumista odottaville.

Aiheet jotka eivät sovi muiden katekorioiden alle.

Valvojat: Titi Rolin, ansa

eräjussi
Viestit: 52
Liittynyt: To 22.09.2005 6:59

Toivoa nivelsideleikkauksesta toipumista odottaville.

Viesti Kirjoittaja eräjussi »

Kokemuksesta voin kertoa, että MALTTI ON VALTTIA.
Eräät tuttavani ovat kertoneet, että nivelsiteen katkeamisen ja korjausleikkauksen jälkeen koira on ollut metsäkunnossa jo seuraavana metsästyskautena.Tällaiset olivat myös minun odotukseni, kun koirani (Sakin Siri) leikattiin syksyllä 2010.
Toipuminen ei sujunut odotetusti. Syksyllä 2011 koira toimi yhden erän verran, mutta sen jälkeen koira oli pari päivää "kolmejalkainen".
Olin jo henkisesti valmis antamaan Sirille eläkepaperit, mutta keväällä 2012 (siis 2,5 vuotta leikkauksesta) alkoi näyttää, että jalka kestää päivä päivältä paremmin.
Syksyllä lähdettiin metsälle pikkuhiljaa päiviä pidentämällä ja nyt koira on kuin nuoruutensa päivinä.
Siitä osoituksena kokeesta ajettu ykkönen melkoisessa pakkaskelissä Laitilan kokeessa ja saavutettu käyttövalion arvo, jonka haaveilusta olin jo pari vuotta aiemmin ehtinyt luopua.
ei se ikinä ennen.........
Titi Rolin
Viestit: 297
Liittynyt: Su 12.02.2006 15:10
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Titi Rolin »

Olipa mukavaa luettavaa! Onneksi olkoon Sirin toipumisesta ja valioarvosta!
Marraskuussa Inekseltä leikattiin ristiside polvesta ja on ollut vaikea uskoa että jalka tulisi kestämään enää koskaan kokeen rasitusta mutta nyt syttyi toivo! Kiitos siitä :)
Reetu09
Viestit: 109
Liittynyt: Ti 16.02.2010 11:54
Paikkakunta: Uurainen

Viesti Kirjoittaja Reetu09 »

Meillä myös.
Hempan oikean takajalan ristisideoperaatio on ensi perjantaina. Eilen ja tänäänkin on ollut hieman vaikea koota omia tunteitaan, kun niin valtavan paljon Hemppa on minulle antanut harrastuksen parissa. Toivotaan, että operaatio onnistuu ja ensi syksynä ääntä voisi taas kuulla tervastulille.
Hempan kuntouttamisajan riskien pienentämiseksi tehtäneen perheessä myös muiden beaglein osalta uusia suunnitelmia :cry:
Corner
Viestit: 722
Liittynyt: Ti 27.11.2007 14:55

Viesti Kirjoittaja Corner »

Heip,

onko eräjussinkin tapauksessa kyse siis ristisiteestä?

Millaiset takakulmaukset näillä ristisiteensä rikkoneilla on? Voiko jostain nähdä näistä koirista kuvat sivuprofiilista?

Useita tapauksia tiedän noutajista, ja niillä on kyllä ollut aika suorat kulmat ja reilusti rodunomaista työtä.
Titi Rolin
Viestit: 297
Liittynyt: Su 12.02.2006 15:10
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Titi Rolin »

Tässäpä Ineksestä kuva ei aivan sivusta mutta ihan luonnollisesti se seisoo tässä.

Kuva
Vaihdoin kuvan josta kulmaukset näkyy :)

Ines kulkee ´varpaat sisäänpäin`takatassuilla ja uskon kyllä että se on saattanut olla osasyynä loukkaantumiselle.
Ines ja Tilde ajoivat toisiaan takaa kotipihalla viime syksynä. Leikki oli vauhdikasta ja koirat ´lensivät` kalliokukkulan yli akkikäännöstä tehden jolloin Ines lopetti leikin kerrasta ja jäi istumaan paikalle. Kaikesta huomasi että jotakin tapahtui mutta varmasti ei tiedä repesikö ristiside silloin, katkesi ainakin vasta 8.11.
Viimeksi muokannut Titi Rolin, Pe 01.03.2013 22:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
KeijoN
Viestit: 770
Liittynyt: Ti 04.10.2005 11:57
Paikkakunta: Laukaa

Viesti Kirjoittaja KeijoN »

Kyllä jos oikein huono mäyhä käy, niin ei silloin hyvät kulmauksetkaan auta.
Noin kolme ja puoli vuotta sitten meni minun yhdeltä Beaglelta ristiside kokonaan poikki, vaikka oli tarhassa.
Itse olin silloin sorsametsästyksen alkajaisissa ja kun kotia tulin, niin koira piti oikeaa takajalkaa ylhäällä, eikä yhtään varannu maahan.
Sitä mä vähän ihmettelin kun se ei sitä muuten paljoa aristellu, vaikka mä sitä vähän vääntelinkin.
Vaikka sillä oli ikää noin yhdeksän vuotta pisti ne nuoremman ( 3 v.)kanssa aina päivisin kauhean "myllytyksen" päälle, jossa minä epäilin sen menevän.
Soitin lääkärille seuraavana päivänä ajan, ja olin melko varma, että tää on Katan viimeinen matka.
Kyllä me lääkärin kanssa se sitten yhteisymmärryksessä päätettiin nukuttaa.
Minä nyt tulin tällä kertaa tähän ratkasuun, vaikka pahalta tuntui, joku olisi voinut tehdä ehkä toisenlaisen ratkasun.
Hempan tilannehan on aivan toinen.
Corner
Viestit: 722
Liittynyt: Ti 27.11.2007 14:55

Viesti Kirjoittaja Corner »

Kiitos, sain yv:tä!

Titi, kuvakulma ei toimi mutta löysin toisen. Kaikista koirista on hyvä miettiä, miksi ne kääntää varpaita sisään tai polvia ulos. Tai miksi etujalat kulkee eri "rataa" kuin takajalat. Tai miksi lumeen/hiekkaan jää laahausjälki.

Keijo, sinunkin koirasta mielelläni näkisin kuvan sivulta jotta voisin muodostaa oman mielipiteeni. Onnettomuuksia käy aina, mutta jos rakenteellisesti meillä on mahdollisuus kipua/tuskaa/sairaslomapäiviä välttää, niin sitä pitää yrittää.

Monesti sanotaan, että päällään ne ajaa vaikka rakenne ei huippu olisikaan. Totta tämä mielestäni onkin, mutta kun esim. ristiside paukahtaa niin ei mennä edes päällä ennen kuin eläinlääkäri on kalliin operaationsa tehnyt.
KeijoN
Viestit: 770
Liittynyt: Ti 04.10.2005 11:57
Paikkakunta: Laukaa

Viesti Kirjoittaja KeijoN »

Olen Tarja tietonen että tiedät koirista paljon, sillä sulle omasta koirastani tässä vastaankin.
Kuvaahan mulla ei ole nyt tässä lähettää, mut jos uskot miehen sanaan.
Katan parhaat puolethan oli sen hyvän muotoinen pää, joka oli tosin hiukan urosmainen ja erttäin voimakkaat raajat, ja niiden kulmaukset.
Huononot puolet oli tasapurenta, aavistuksen liian pitkä runko ja pehmut selkä.
Ehkä luonnekkin olisi saanut olla hiukan tasaisempi.
Mutta kokonaisuudessaan erinomainen koira vaikka näyttelyssä H-n saikin.
Corner
Viestit: 722
Liittynyt: Ti 27.11.2007 14:55

Viesti Kirjoittaja Corner »

Ollaan Titin kanssa vaihdettu useampikin yv Iineksestä. Titillä hienosti kiinnostusta asiaan, ja tietämyskin sen mukaista

Titi on minulle antanut luvan julkisesti koiraa kommentoida, mutta antaisiko Titi luvan foorumilaisille kommentoida myös? Lähinnä siis nyt noiden kulmausten osalta, niistähän minä kysyin. :wink:
ingak
Viestit: 70
Liittynyt: Su 28.05.2006 10:10
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ingak »

"Tai miksi etujalat kulkee eri "rataa" kuin takajalat. Tai miksi lumeen/hiekkaan jää laahausjälki. "

Mistä tämä lumeen/hiekkaan jäävä laahausjälki johtuu?
Corner
Viestit: 722
Liittynyt: Ti 27.11.2007 14:55

Viesti Kirjoittaja Corner »

Jaa-a, varmaan riippuu nyt aika paljon siitä mikä laahaa ja miten. Eli laahaako takajalka, ja laahaako suoraan vai meneekö ulkokautta. Vai lentääkö etujalka ulkokierteellä. Liikettä/koiraa näkemättä vaikea arvailla. Luonnon omalla jalostuksella kettujen jälki on aina identtinen ja laahaamaton. Tätä aina jaksan ihmetellä, vaikkei kettu mikään koira olekaan.

Liikehän on hallittua kaatumista eteenpäin, ja koiralla on oltava tunne siitä, että se pysyy pystyssä. Esimerkiksi huonosti kulmautunut etuosa ja tynnyrimäinen rintakehä varmasti levittää koiran eturaajoja ihan toisille leveysasteille kun missä takajalat tulee. Ihannehan tietty olisi, että liikerata on suora. Takaa katsoessa eturaaja jää näkymättömiin, koska takaraajan tulisi kulkea samassa linjassa.

Jos etu- ja takakulmaukset on epätasapainossa, niin varmaankin myös niiden ottama askelpituus on erilainen. Tuleeko eturaajalla kiire alta pois, jottei takaraaja osu siihen? Näihin tietysti vaikuttaa myös koiran mittasuhteet, ei pelkät kulmat.
ingak
Viestit: 70
Liittynyt: Su 28.05.2006 10:10
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ingak »

Mielenkiintoista :)
Nyt en osaa sanoa äkkiä kummista jaloista laahausjälki tulee, pitänee seurata, kun lenkillä ollaan. Jälki on kuitenkin hiukan pienen kaaren muotoinen, mikä lumeen ilmestyy. Ja aina tätä ei ehkä kuitenkaan tule, tai ainakaan en ole huomannut (tosin en ihan kokoajan tuijota niitä jälkiä). Vain hienossa pakkaslumessa olen huomannut näitä jälkiä.
Hirmu
Viestit: 243
Liittynyt: Pe 13.01.2006 20:15
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Hirmu »

Meillä noutajan takajalat laahaa. Syynä selkäongelmat: lannerangan rappeuma ja silloittumat, viesti ei kulje perille enää normaalisti. Huonona päivänä laahaa enemmän, hyvänä ei juuri lainkaan Samaisella koiralla on takajalkojen refleksit selvästi heikentyneet.

Aina ei siis kyse ole rakenteen puutteista.
ansa
Viestit: 411
Liittynyt: To 22.09.2005 19:15
Paikkakunta: Loimaa

Viesti Kirjoittaja ansa »

Mä tiedän valitettavan monta collieta (pitkäkarvaista), jotka laahaavat takajalkoja ja niitä yhdistää sököt lonkat. Toki niillä voi olla muitakin yhteneviä vikoja, rakenteellisiakin. Mutta yksi syy voi olla lonkissakin, tai tosiaan selkäongelmissa kuten Hirmu edellä mainitsi. Vanhemmalla koirallani on ylimääräinen lannenikama ja siitä johtuen ahdas lanne-ristiluualue. Tämän vuoksi se on jatkuvasti enemmän tai vähemmän jumissa selästään, ja liikkumisesta(kin) kyllä huomaan koska jumitus on pahemmassa jamassa. Varsinaisesti se ei "hiihdä", mutta takapää on jotenkin "löysän" oloinen silloin.
Reetu09
Viestit: 109
Liittynyt: Ti 16.02.2010 11:54
Paikkakunta: Uurainen

Viesti Kirjoittaja Reetu09 »

Kerroin viime elokuun Beagle-lehdessä Hempan ristisideoperaatiosta ja kuntouttamisesta. Maaliskuun alussa tulee vuosi täyteen ja voin ilokseni kertoa, että kausi on sujunut kaikki odotukset ylittäen. Elokuun lopusta lähtien metsässä käyntien pituutta on lisätty vähitellen. Tärkein havainto on se, että Hemppa on nelijalkainen koira metsäpäivän jälkeisenä iltana ja seuraavana päivänä. Viime viikkoina on ollut useita 3 - 6 tunnin ajoja, joten hyvältä ainakin nyt näyttää. Kiitos vielä teille kaikille, joilta sain arvokkaita ohjeita ja kärsivällisyyttä kuntouttamiseen!
Vastaa Viestiin